Ammattikeittiö

Yksinkertainen arkiruoka kunniaan

Loppiainen päättää talven juhlakauden. Alkavat ns. härkäviikot, jotka jatkuvat aina laskiaiseen saakka. Ruokapöytään tehdään hyvää ja yksinkertaista arkiruokaa.

Tuoksuvat keitot, muhevat padat ja helpot uuniruoat ovat kauden ruokaa. Niissä suositaan juureksia, sipulia, perunaa, kuivattuja papuja ja herneitä. Sesongin herkkuja edustavat made, mädit ja blinit. Liharuokiin valitaan edullisia ruhonosia.

Kauden arkiruokana suosittelemme kokeilemaan juuressosekeittoja. Kokeile porkkana-, punajuuri-, palsternakka-, selleri- ja maa-artisokkakeittoja tai yhdistä samaan keittoon useaa eri juuresta ja perunaa. Perunasta ja juureksista onnistuvat loistavasti myös tämän talven trendiherkuiksi nousseet kasviskohokkaat. Kokeile esimerkiksi perunakohokasta tai lanttukohokasta.

PORKKANAKEITTO

300 g porkkanoita
1 peruna
puolikas sipuli
öljyä
1 – 2 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
6 dl kasvislientä
1 dl maitoa
suolaa
mustapippuria

Lisäksi
kevytranskankermaa
makeaa chilikastiketta

Kuori ja pilko porkkanat ja peruna. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä pilkotut porkkanat ja perunat sekä valkosipuli ja timjami.
Lisää joukkoon kasvisliemi ja anna keiton kiehua kannen alla noin 20 minuuttia. Soseuta kypsät kasvikset liemeen sauvasekoittimella ja lisää maitoa.
Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maku. Tarjoa porkkanakeiton kanssa kevytranskankermaa ja makeaa chilikastiketta.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

PUNAJUURISOSEKEITTO

500 g punajuuria
1 – 2 punasipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
2 keskikokoista perunaa
1 (kotimainen) omena
3 rkl kasvisfondia
8 dl vettä
2 dl kevyt- tai ruokakermaa
0,5 tl mustapippuria
suolaa
tuoretta timjamia

Lisäksi
paahdettuja leipäkuutioita

Kuori punajuuret, perunat, omena ja sipulit. Leikkaa punajuuret kuutioiksi, lohko perunat ja omena ja paloittele sipulit.
Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa tilkka öljyä ja lisää kattilaan punajuurikuutiot ja sipulit. Kuumenna sekoitellen. Lisää kasvisfondi ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 20 minuuttia. Lisää peruna- ja omenalohkot ja keitä, kunnes perunakuutiot kypsyvät.
Soseuta ainekset sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kerma ja mausta punajuurisosekeitto pippurilla ja tarvittaessa suolalla sekä timjamilla. Tarkista maku. Paahda leipäviipaleet ja leikkaa kuutioiksi. Ripottele rapeat leipäpalat keiton pinnalle lautasille.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

PALSTERNAKKASOSEKEITTO JA SIENIÄ

4 isoa palsternakkaa
4 perunaa (soseutuvaa lajiketta)
1 iso sipuli
1 rkl öljyä
mustapippuria rouhittuna
1 l kana- tai kasvislientä
2 tl omenaviinietikkaa
1 dl kermaa tai 100 g (vuohenmaito) tuorejuustoa

Pinnalle
1 dl auringonkukansiemeniä
1 – 2 rkl pullomargariinia
100 – 200 g siitakesieniä
tuoretta kirveliä

Kuori ja leikkaa palsternakat ja perunat lohkoiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuli. Lisää juureslohkot. Kuumenna niitä hetki öljyssä ja mausta mustapippurilla. Lisää neste. Kypsennä juurekset pehmeiksi kiehuvassa liemessä.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää raikasteeksi tilkka omenaviinietikkaa. Pehmennä keiton makua halutessasi tilkalla kermaa tai nokareella tuorejuustoa.
Halkaise siitakesienet. Kuumenna kuiva, pinnoitettu paistinpannu ja paahda auringonkukansiemenet. Siirrä siemenet sivuun. Kuumenna pannulla tilkka rasvaa ja paista sienet.
Annostele paahdetut siemenet ja paistetut sienet keittoannosten päälle. Lisää koristeeksi kirvelinoksia.
Vinkki: Voit paahtaa keiton päälle lisäksi ohuita meetvurstisuikaleita tai lisätä kylmäsavustettua kirjolohta.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

MAA-ARTISOKKAKEITTO

purjon vaalea osa
2 rkl rypsiöljyä
500 g maa-artisokkia
1 iso, soseutuva peruna tai pieni palsternakka
7 dl kana- tai kasvislientä
1 dl kermaa
hiven muskottia
pippuria myllysstä
tuoretta kirveliä hienonnettuna

Viipaloi purjo. Kuori ja lohko maa-artisokat ja peruna tai palsternakka.
Kuullota paksupohjaisessa kattilassa öljytilkassa purjo ja pyöräytä joukkoon maa-artisokka- ja peruna- tai palsternakkalohkot. Lisää kuuma kana- tai kasvisliemi ja keitä kasvikset pehmeiksi.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma ja mausteet, kuumenna ja tarkista keiton maku.
Vinkki: Voit tarjota maa-artisokkasosekeiton lisäkkeenä vaahdotettua kermaa, joka on maustettu kevyesti piparjuuriraasteella, suolalla ja sokerilla.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

PERUNAKOHOKAS

5 annosta

6 jauhoista perunaa
1 rkl voita tai margariinia
1 dl maitoa
2 keltuaista
0,5 tl suolaa
pippuria
jauhettua muskottipähkinää
2 valkuaista

Soseuta kuoritut, keitetyt perunat. Lisää rasva, maito, keltuaiset ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahto perunasoseen joukkoon varovasti nostellen.
Jaa seos voideltuihin, pieniin kohokasvuokiin ja kypsennä uunissa 200 asteessa 25 – 30 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua kypsentämisen aikana, etteivät kohokkaat painu kasaan.
Tarjoa perunakohokas höyrytettyjen kasvisten ja hyvän leivän kanssa tai liha-, kala- tai kanaruokien lisäkkeenä.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

LANTTUKOHOKAS

(4 pikkuvuoallista)

400 g kuorittua lanttua
2 rkl voita tai margariinia
2 dl kuohu- tai ruokakermaa
3 kanamunan keltuaista
½ tl suolaa
ripaus maustepippuria
hiukan valkopippuria
ripaus muskottipähkinää
1 rkl siirappia
3 kananmunan valkuaista

Leikkaa lanttu pieniksi kuutioiksi. Erottele tässä vaiheessa kanamunan valkuaiset ja keltuaiset erilleen. Voitele annosvuoat voilla tai margariinilla.
Lisää voita tai margariinia kattilaan, kuumenna ja lisää lanttupalaset. Hauduta miedolla lämmöllä sekoitellen 10 min. Lisää kerma ja anna kiehahtaa. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen ilman kantta, kunnes kerma on kiehunut kokoon niin, että jäljellä on vain noin ¼ dl. Soseuta lanttuseos sauvasekoittimen avulla.
Lisää keltuaiset kuumaan lanttusoseeseen. Sekoita joukkoon mausteet ja siirappi. Anna seoksen jäähtyä.
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita valkuaisvaahto maustettuun lanttusoseeseen vähin erin varovasti käännellen.
Täytä voidellut vuoat lanttuseoksella. Kypsennä lanttukohokkaat vesihauteessa eli uunipannulla, joka on noin puolillaan kuumaa vettä. Kypsennä noin 30 min ja tarjoa välittömästi.


rikainen logo

Herkkumaa-140x250

Dieta_Ammattikeittio_140x450