Ammattikeittiö

Slurp ponnisti poikkeusvuonna ennätyksellisiin myyntilukuihin, avasi uusia markkinoita ja onnistui kasvamaan pandemian tuomista haasteista huolimatta

Haastavasta ja poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta Slurp onnistui vuoden 2020 aikana kasvamaan ja pääsemään tavoitteisiinsa, avaamaan uusia kansainvälisiä markkinoita sekä kehittämään palvelumallejaan. Uusien markkinoiden avaaminen Saksassa, Isossa-Britanniassa sekä tammikuun alussa mukaan tulevassa Japanissa on kasvattanut myös Slurpin henkilöstömäärää.

Poikkeuksellinen vuosi muutti kulutustottumuksia ja sai ihmiset tekemään ostoksia verkkokaupoista aiempaa enemmän. Muutos näkyi myös Slurpin asiakkuuksissa, sillä SLURP kahvielämysten sekä muiden kahvipalveluiden kysyntä nousi 80% suhteessa viime vuoteen. Rajoitusten ja suositusten myötä ihmiset ovat viettäneet enemmän aikaa kotona, joten laadukkaan kahvin lisäksi myös kahvilaitteisiin ja tarvikkeisiin halutaan panostaa entistä enemmän. Erilaisten kahvilaitteiden ja -tarvikkeiden kysyntä on noussut Slurpilla 30%.

B2B-palveluiden suosio oli jatkuvassa nousussa pandemian alkuun saakka, kunnes etätyösuositus pakotti ison osan ihmisistä kotitoimistoille. Suurin muutos pandemian tuomissa haasteissa näkyi Slurpin yritysasiakkuuksissa, joista suurin osa on toimistoasiakkuuksia. Muuttunut tilanne pakotti Slurpin uudistamaan B2B-palvelujaan ja mahdollistamaan toimistotoimitusten sijaan palvelut kotitoimistoille. Uusi jakelumalli avasi mahdollisuuksia tarjota yrityslahjoja uudella tavalla ja onnistunut palvelumuotoilu, sekä asiakkailta saatu palaute ja tuki johtivat hyviin lopputuloksiin. Kotitoimistokahvien kysyntä on ollut jatkuvassa nousussa ja uuden palvelumuotoilun ansiosta alkuvuoden liikevaihto ylitettiin marraskuun aikana. Lokakuussa Slurpilla oli sekä lukumääräisesti että prosentuaalisesti eniten uusia yritysasiakkuuksia koko yrityksen historiassa.

Poikkeuksellinen vuosi on tuonut haasteita, mutta myös tarjonnut mahdollisuuden kehittää uusia palvelumalleja sekä tuotetta ja tarjoamaan asiakkaille lisäarvoa arkeen muuttuvassa maailmassa. Haastava vuosi on opettanut sopeutumaan pandemian tuomiin muutoksiin työskentelykulttuurissa, sekä auttanut keskittymään entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Slurpin asiakastyytyväisyys on jo lähtökohtaisesti erittäin korkealla tasolla mutta vuoden 2020 myötä asiakkaat ovat olleet entistäkin tyytyväisempiä palveluun ja Slurp on onnistunut kehittämään ja ottamaan myyntiin asiakkaiden toivomia tuotteita. Kansainvälistymisen myötä myös uusille palveluille on ollut lisäkysyntää.

Tulevan vuoden tavoitteena on tehdä palveluista entistä erinomaisempia ja panostaa jatkuvasti tuotteiden kehittämiseen. “Tie menestykseen on huipputuote” mainitsee Manuel Linnankoski, yrityksen toimitusjohtaja ja yksi perustajäsenistä, hymyillen. “Ensi vuodesta tulee varmasti mielenkiintoinen ja odotamme innolla seuraavia haasteita!”, Linnankoski jatkaa.

Lisätiedot: slurp.coffee